Puheenjohtajan tervehdys

Päivitetty 16.8.2008 

Päivi ja Ilmari

Tervehdys Kangasniemeltä!

Meidän perheen kuopuksella, vuonna 2001 syntyneellä Ilmarilla, todettiin Perthes nelivuotiaana. Nämä yhdistyksen nettisivut olivat meidän ensimmäinen tiedonlähteemme. Tutkimme niitä koko perheen voimin ja tulostimme artikkeleita isovanhemmille, fysioterapeutille, kerhotädeille ja hoitopaikkaan. Sivut olivat todella tärkeä sopeutumisapu.
 
Pääsimme myös Lahden kuntoutusyksikön Perthes-kurssille sairastamisen alkuvaiheessa, ja se oli tosi upea kokemus. Lapsilla oli niin mukavaa ohjelmaa, että isoveli Aarokin jo epäili sairastavansa Perthesiä, kun oli viihtynyt niin hyvin. Aikuisten ohjelma oli monella tavalla antoisaa, ja yhä kestäviä ystävyyssuhteita syntyi. Suosittelen lämpimästi.
 
Yhdistyksen tärkein tehtävä on jakaa tietoa ja tukea Perthesiä sairastaville ja heidän läheisilleen. Toiminnassa on mukana paljon Perthes-lapsia perheineen. Toivomme, että mukaan tulisi myös Teitä aikuisia, jotka olette sairastaneet taudin lapsuudessanne. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka taudista selviydyitte ja vaikuttaako se jollain lailla elämäänne tällä hetkellä. Tähän asiaan palataan pian.
 
Tavoitteemme on, että meihin hallituksen jäseniin olisi helppo ottaa yhteyttä. Olemme tavallisia perheenäitejä, joukossa yksi isäkin, ja olemme tulleet tutuiksi Perthesin kanssa lastemme kautta. Kaikki ideat ja toivomukset toiminnan kehittämiseksi ovat tervetulleita. Käykäähän myös keskustelupalstalla kertomassa kuulumisianne.
 
Viestejänne odotellen,
Päivi
 



© Suomen Perthes ry Sähköpostisoitteet näytetään tietoturvasyistä kuvina tällä sivustolla